Ystävien kesken pohdimme taannoin kulunutta koronavuotta. Polveileva keskustelumme johti meidät pohtimaan, miksi niin kovasti ikävöimme konserttisaleihin, teatteriin tai taidenäyttelyihin. Kaikkia näistä taidemuodoistahan on tarjolla verkossa nyt enemmän kuin koskaan. Lopulta päädyimme nolojen tunnustusten tielle.
Suomalaiset orkesterit ovat ottaneet vuodessa valtavan digiloikan. Konsertteja on tarjolla maksullisina ja ilmaisina, pelkkinä suorina lähetyksinä tai katsojan valitsemana aikana. Olisi liioittelua sanoa, että yleisömäärät verkkolähetysten myötä olisivat räjähtäneet, mutta kasvaneet ja monipuolistuneet kyllä. Konserttien ympärille on tullut uusia piirteitä, mallia on otettu alan guruilta.
Haastattelemani Lohjan, Lahden ja Joensuun kaupunginorkestereiden intendentit kokivat striimausten tuoneen uutta ulottuvuutta orkestereiden yleisösuhteeseen: verkkokonserttien yhteyteen on kehittynyt vilkas chattiyhteisö, joka kommentoi näkemäänsä ja kuulemaansa sosiaalisesta mediasta opitulla rentoudella. Joillekin sopii parhaiten konsertin seuraaminen kotioloissa kuulokkeet päässä, suorassa vuorovaikutuksessa ja ehkä mukana jammaillenkin.
Verkkokonsertteja jo vuodesta 2007 – ensimmäisenä orkesterina maailmassa – toteuttaneessa Sinfonia Lahdessa aiemmin käyttämättömään mahdollisuuteen reagoitiin heti. Nyt kuulijat jo tietävät, että intendentti Teemu Kirjonen toimii lähetyksissä chatti-isäntänä. Hän on innoissaan suorasta dialogista kuulijoiden kanssa. ”Piti oikein käydä tutustumassa menestyneimpien tubettajien metodeihin ja ottaa niistä oppia”, Kirjonen nauraa. Heidi Ketola Lohjalta kertoo myös ilahtuneensa nopeasta palautteesta. ”Tämä jos mikä madaltaa kynnystä tulla tutustumaan konsertteihin. Suora yleisöpalaute näin saatuna on sekä hauskaa että arvokasta!”
Joensuun kaupunginorkesterin konsertit ovat tarjolla vain suorina lähetyksinä ilman chattimahdollisuutta. Kaupunki on halunnut pitää myös verkkokonsertit maksullisina, mikä saattaa vaikuttaa katsojamääriin. Uusia konserttivieraita on kuitenkin saatu ulkomaita myöten. ”Meillä on useita ulkomaisia soittajia, joiden ystävät ja sukulaiset eri puolilla maailmaa pääsevät nyt seuraamaan Joensuun orkesterin konsertteja”, toteaa intendentti Marjo Vattulainen.
Tärkeä verkkokonserttien mukanaan tuoma piirre on myös niiden vaikutus orkestereiden oman henkilökunnan työnkuviin. ”Rajoitusten alettua kotisaliimme oli juuri asennettu kamerat, joita emme osanneet käyttää. Ryhdyimme opettelemaan, ja nyt kokemusta on karttunut valtavasti, vaikka opittavaa vielä riittää”, Heidi Ketola kertoo. Marjo Vattulainen iloitsee voidessaan hyödyntää oman henkilökuntansa monipuolista osaamista. ”Meiltä on löytynyt muun muassa äänitysosaamista, ja pystymme tekemään striimaukset aika lailla omin voimin. Työmäärät ovat toki lisääntyneet, mutta ilolla on kaikki tehty.”
Uudet tavat kohdata yleisö ja osallistua konsertteihin ovat tulleet jäädäkseen elävien konserttien rinnalle. Orkestereiden kaipuu saada esiintyä elävälle yleisölle on silti yhtä kova kuin yleisön ikävä konserttisaleihin. Vuorovaikutus, yhteinen reagointi esityksiin ja kohtaamiset puuttuvat.
Elämä nykymuodossaan huutaa arkea katkaisevaa vaihtelua, juhlahetkiä taiteen äärellä. Niihin liittyvät myös alussa mainitsemani tunnustukset, joihin päädyimme käytyämme kaikki ylevämmät näkökulmat läpi. Vaikka yleisön pukeutumiseen liittyvä keskustelu kulttuuritapahtumien yhteydessä on usein turhaa, myönsimme kaipaavamme konserttiin tai teatteriin lähtemiseen liittyviä rituaaleja, kuten pukeutumista johonkin muuhun kuin verkkareihin. Sitä tunnetta eivät verkkolähetykset korvaa, vaikka kotisohvalla istuisi korkokengät jalassa.
Hannele Eklund (SuoSion blogisarja 3-2021)
