Wellspoken
  • Etusivu
  • Yritys ja palvelut
  • Management
  • Tiedotteet ja blogit
  • Yhteystiedot

Helsinki Seriös -konserttisarja kiinnostaa

29 lokakuun, 2025hannele

Helsinki Seriös -sarjan uutiskirjeen tilaajien määrä on kasvanut lyhyessä ajassa reilusti tuhannen. Suora yhteys mahdollisimman suureen joukkoon korkeatasoisen kansainvälisen kamarimusiikin ystäviä on sarjalle elintärkeä, saavutus on tavattoman hieno!

Ei teemoja, vaan taiteellista vapautta

Helsinki Seriös pitää tiukasti kiinni alkuperäisestä ideastaan: sarja vaalii korkeaa laatua, eikä aseteta konserteille tai kausille erityisiä teemoja. Ohjelmiston lähtökohtana on musiikki, jonka taiteilija itse haluaa jakaa yleisön kanssa. Sisältökeskusteluja toki käydään, mutta etupäässä ohjelmiston monipuolisuuden varmistamiseksi ja mahdollisten päällekkäisyyksien välttämiseksi. Taiteilijan persoonallisuus ja luovuus saavat mahdollisimman paljon tilaa.

Sarjan lokakuun konsertti viikko sitten oli tästä hyvä esimerkki. Pianisti Keval Shah’n ja sopraano Aphrodite Patoulidoun luoma dramaturginen kokonaisuus rekvisiittoineen oli järjestäjille yhtä suuri ja ihastuttava yllätyselämys kuin yleisöllekin. Aphrodite oli tuonut tullessaan upeat somisteet korostamaan konsertin miltei oopperamaista dramaturgiaa. Konsertin loisteliaasti tulkittu ylimääräinen kappale oli saksalaisen metalliyhtye Rammsteinin Mein Hertz brennt vuodelta 2011.

Sunnuntaina 16.11. Helsinki Seriösissä esiintyvä skotlantilainen kitarataiteilija Sean Shibe (s. 1992) on valloittava taiteilija, jossa mikään ei ole tylsää. Jos hänen harteilleen on yritetty asetella ihmelapsen manttelia, hän on karistanut sen pois päättäväisesti: ”Ero ihmelapsen ja kenen tahansa musikaalisesti lahjakkaan ihmisen välillä on kymmenessä minuutissa enemmän päivittäistä harjoittelua.” Kurinalaisuus ja peloton suhtautuminen kovaan työhön ovat Shibelle luontaisia.

Ohjelmiston suhteen Sean Shibella on poikkeuksellisen terävä vaisto, hän yhdistää vanhaa ja uutta musiikkia, elektronista ja akustista, kovaa ja pehmeää. Hän etsii harvemmin kuultuja kappaleita, tekee omia sovituksia tai tilaa uusia teoksia. Rytmimusiikkissa keskeinen sähkökitara on Shibelle yksi monista keinoista laajentaa klassisen musiikin ilmaisua. ”Sähkökitara antaa aivan uutta henkeä klassisiin teoksiin. Soittotekniikaltaan se on hyvin erilainen kuin akustinen kitara, mutta paljastaa, valtavan laajan sointimaailman.”

Sean Shibe, akustinen ja sähkökitara Sibelius-Akatemian konserttisali, su 16.11. klo 18. Viinikahvila Feeniks palvelee konserttivieraita ennen konserttia, väliajalla ja konsertin jälkeen. Liput ja info: Helsinki Seriös

Edellinen artikkeli Savonlinnan Oopperajuhlat: takisin taikamaailma

Viimeisimmät artikkelit

  • Helsinki Seriös -konserttisarja kiinnostaa
  • Savonlinnan Oopperajuhlat: takisin taikamaailma
  • Kansainvälinen lehdistö hehkuttaa Bayreuthin suomalaistaiteilijoita
  • Poikkeuksellinen vuosi – lippuja Bayreuthiin yhä saatavilla
  • Pietari Inkisen johtama Ring viimein Bayreuthissa

Arkistot

  • lokakuu 2025 (1)
  • maaliskuu 2024 (1)
  • elokuu 2023 (1)
  • heinäkuu 2023 (1)
  • toukokuu 2022 (2)
  • lokakuu 2021 (1)
  • toukokuu 2021 (1)
  • maaliskuu 2021 (3)
  • syyskuu 2020 (1)
  • heinäkuu 2020 (1)
  • toukokuu 2020 (1)
  • huhtikuu 2020 (1)
  • maaliskuu 2020 (1)
  • lokakuu 2019 (1)
  • heinäkuu 2019 (1)
  • toukokuu 2019 (2)
  • maaliskuu 2019 (1)
  • helmikuu 2019 (1)
  • joulukuu 2018 (1)
  • marraskuu 2018 (3)
  • lokakuu 2018 (1)
  • heinäkuu 2018 (2)
  • huhtikuu 2018 (1)
  • maaliskuu 2018 (1)
  • helmikuu 2018 (3)
  • joulukuu 2017 (1)
  • marraskuu 2017 (1)
  • lokakuu 2017 (2)
  • syyskuu 2017 (1)
  • elokuu 2017 (1)
  • toukokuu 2017 (1)
  • huhtikuu 2017 (1)
  • maaliskuu 2017 (2)
  • helmikuu 2017 (2)
  • marraskuu 2016 (2)
  • lokakuu 2016 (1)
  • syyskuu 2016 (2)
  • huhtikuu 2016 (1)

Viimeisimmät artikkelit

  • Helsinki Seriös -konserttisarja kiinnostaa
  • Savonlinnan Oopperajuhlat: takisin taikamaailma
  • Kansainvälinen lehdistö hehkuttaa Bayreuthin suomalaistaiteilijoita
  • Poikkeuksellinen vuosi – lippuja Bayreuthiin yhä saatavilla
  • Pietari Inkisen johtama Ring viimein Bayreuthissa

Yhteystiedot

hannele.eklund@wellspoken.fi

040-5184090

Arkistot

  • lokakuu 2025 (1)
  • maaliskuu 2024 (1)
  • elokuu 2023 (1)
  • heinäkuu 2023 (1)
  • toukokuu 2022 (2)
  • lokakuu 2021 (1)
  • toukokuu 2021 (1)
  • maaliskuu 2021 (3)
  • syyskuu 2020 (1)
  • heinäkuu 2020 (1)
  • toukokuu 2020 (1)
  • huhtikuu 2020 (1)
  • maaliskuu 2020 (1)
  • lokakuu 2019 (1)
  • heinäkuu 2019 (1)
  • toukokuu 2019 (2)
  • maaliskuu 2019 (1)
  • helmikuu 2019 (1)
  • joulukuu 2018 (1)
  • marraskuu 2018 (3)
  • lokakuu 2018 (1)
  • heinäkuu 2018 (2)
  • huhtikuu 2018 (1)
  • maaliskuu 2018 (1)
  • helmikuu 2018 (3)
  • joulukuu 2017 (1)
  • marraskuu 2017 (1)
  • lokakuu 2017 (2)
  • syyskuu 2017 (1)
  • elokuu 2017 (1)
  • toukokuu 2017 (1)
  • huhtikuu 2017 (1)
  • maaliskuu 2017 (2)
  • helmikuu 2017 (2)
  • marraskuu 2016 (2)
  • lokakuu 2016 (1)
  • syyskuu 2016 (2)
  • huhtikuu 2016 (1)

Facebook

Facebook Pagelike Widget

kulttuurikettu

Suloinen, hidas sunnuntai. @legrenierhelsinki on P Suloinen, hidas sunnuntai. @legrenierhelsinki on Pihlajatien Pariisi! ❤️🇫🇷🎉
Busy busy…🐝 #bee #pollinators #summerthings # Busy busy…🐝 #bee #pollinators #summerthings #❤️
Among a myriad of good summer things morning sauna Among a myriad of good summer things morning sauna and coffee are definitely in top three! ❤️#summer #sundays #finland #enjoyinglife💯  #towards_holidays🤩
Keväällä valmiiksi taputeltu Helsinki Seriös - Keväällä valmiiksi taputeltu Helsinki Seriös -konserttikausi 2024-2025 odottelee syyskuuta. Kymmenen huippuhienoa konserttia, joista ensimmäinen syyskuun alussa. Tutustu meihin ja tulevaan kauteen osoitteessa www.helsinkiserios.fi. Liput Lippu.fi. 🎉❤️👏👏👏 #helsinkiseriös #classicalmusic #chambermusic #helsinki #concertsinhelsinki
Kävimme tutustumassa hurmaavaan Helsingin Haapape Kävimme tutustumassa hurmaavaan Helsingin Haapaperhosentie 27:n massiivihirrestä rakennetuun rivitaloon. On vaikuttavaa astua sisään kotiin, jossa kaikki on aitoa alkaen käsinveistetyistä hirsiseinistä. Korkeutta, valoa ja kodikkuutta yllinkyllin. Oma takka, puilla tai sähköllä lämpiävä pihasauna ja bussi nro 30 keskustaan on lyömätön yhdistelmä. Kutkuttava kohde, onnittelut loistavasta ideasta ja lukuisista palkinnoista  @rakennusasiaintoimistoaarre #haapaperhosentie #helsinki 🎉🇫🇮❤️
Kohta lavan täydeltä tähtipölyä! @tanssiitaht Kohta lavan täydeltä tähtipölyä! @tanssiitahtienkanssa #dancingwiththestars #finland
Absolutely not possible to ignore this on our way Absolutely not possible to ignore this on our way to the Barbican Centre! #herculepoirot #WhitehavenMansions
Usein vierailut Lontooseen ovat kovasti asiapitois Usein vierailut Lontooseen ovat kovasti asiapitoisia. Tällä kerralla aikaa varattiin flaneeraamiseen keskeisissä kohteissa. ❤️#London
August❤️ #finland #happyplace August❤️ #finland #happyplace
Savusaunan lempeät löylyt ja tyyni järvi, ihana Savusaunan lempeät löylyt ja tyyni järvi, ihanat elokuun illat ja paras mahdollinen seura! Kuvat heidibirgitta ❤️ #familytime #august  #augustnights #finland
Suomalaiset loistavat Bayreuthissa! 🥳🎉👍ht Suomalaiset loistavat Bayreuthissa! 🥳🎉👍https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009763055.html #wagnerfestival #opera
Summer❤️ #specialplace #finland #peaceofmind Summer❤️ #specialplace #finland  #peaceofmind
Starting point. #newseason #newthings #❤️ Starting point. #newseason #newthings #❤️
Green on green. The scents are beyond imagination! Green on green. The scents are beyond imagination! ❤️ #shadesofsummer #green #eveningwalks #finland
Hazy day in Helsinki, perfect for a good walk. Mor Hazy day in Helsinki, perfect for a good walk. More and more daylight hours! 🤩🌱☀️ #Helsinki #winter #springaroundthecorner
Perjantaina 18.11. klo 19 Hakasalmen huvilassa noi Perjantaina 18.11. klo 19 Hakasalmen huvilassa noin tunti Liediä. Prokofjev ja 11 muuta säveltäjää. Vapaa pääsy, ohjelma kympin. Tervetuloa!

Sergei Prokofjev: Gavotti (sinfonia nro 1 op. 25). Sergei Prokofjev, piano.
October skies, almost supernatural in their beauty October skies, almost supernatural in their beauty. What a wonderful time of the year! #october #autumn #finland #clouds
September skies in Helsinki, light and airy! #hels September skies in Helsinki, light and airy! #helsinki #❤️
Ensimmäinen konserttimme on aivan nurkan takana j Ensimmäinen konserttimme on aivan nurkan takana ja ensimmäiset taiteilijavieraamme mezzosopraano Yajie Zhang ja pianotaiteilija Hartmut Höll Mahler-ohjelmineen valmiina yleisöään varten.

Liput kaikkiin Helsinki Seriös -sarjan konsertteihin saat vaivattomasti ja ainoastaan Lippu.fi -kanavista. Liput ovat myynnissä konserttien alkuun asti. Lataa Lippu.fi -sovellus ja aseta suosiksiksi Helsinki Seriös, niin löydät konserttimme helposti myös jatkossa. Erillistä iltakassaa ja ovimyyntiä konserteissamme ei ole. Käsiohjelmat kuuluvat lipun hintaan. www.helsinkiserios.fi

TERVETULOA! #helsinki #klassinenmusiikki #kamarimusiikki
Lenkkeilyä, rapsutuksia, höpsötyksiä ja unoset Lenkkeilyä, rapsutuksia, höpsötyksiä ja unoset. Sunnuntai❤️ #sunday #lazyday #helsinki #dogsofinstagram #doggylove
Follow on Instagram
  • Etusivu
  • Projektit
  • Yritys ja palvelut
  • Tiedotteet ja blogit
  • Yhteystiedot
© 2016 All rights reserved.